Parhaat WordPress-lisäosat

WordPressille löytyy tuhansia lisäosia, joilla kotisivujen toimintoja voidaan kätevästi lisätä. Tässä postauksessa kerron mitä lisäosia minä käytän eniten kun kehitän sivustoja asiakkailleni. Osa näistä lisäosista on maksullisia, mutta joistakin on saatavilla myös ilmaisversio tai ilmainen kokeilujakso. Otsikkoa klikkaamalla pääset kyseisen lisäosan sivuille.

Advanced Custom Fields Pro

Advanced Custom Fields Pro eli ACF on monipuolisin lisäkenttien luomiseen ja näyttämiseen tarkoitettu lisäosa. Lisäkenttien avulla voidaan tehdä sivuston käytöstä asiakkaalle helpompaa ja elementit voidaan koodata itse ilman valmiiden page builder -lisäosien rajoituksia. Esimerkiksi tällä sivustolla osa layouteista on rakennettu ACF:n Flexible Content -kenttien avulla ja erilaisia layoutteja voidaan tehdä kätevästi suoraan sivun muokkausnäkymässä. ACF mahdollistaa lisäkenttien luomisen myös suoraan WordPressin hallintapaneelista ja kenttäryhmiä voidaan tallentaa JSON-muodossa esimerkiksi teemaan. ACF onkin monesti tärkeä osa räätälöityä teemaa. Jos pitäisi valita vain yksi valmis lisäosa, jota saisin käyttää työssäni se olisi tämä.

Polylang Pro

Monikielisen WordPress-sivuston tekemiseen löytyy useita lisäosia. Käytännössä valinta tapahtuu kuitenkin yleensä Polylangin ja WPML:n välillä. Lukuisia sivustoja ja verkkokauppoja WPML:llä tehneenä voin sanoa, että Polylang on paljon kehittyneempi ja asiakkaalle helpompi vaihtoehto ja siksi sitä kannattaa käyttää aina kun tarvitaan monikielisyyttä. Postausten asetusten ja lisäkenttien synkronointi eri kieliversioiden välillä on myös helpompaa kuin muilla lisäosilla. Polylang toimii myös mukavasti muiden käyttämieni lisäosien, kuten Gravity Formsin ja ACF:n kanssa. Lisäksi dokumentaatio on todella hyvä ja lisäosan toimintaa on helppo muokata tarpeisiin sopivaksi, esimerkiksi omia sisältötyyppejä (Custom Post Type) käytettäessä.

The SEO Framework

WordPress-kotisivujen hakukoneoptimointiin löytyy muutamia lisäosia, joista suosituimmat ovat All In One Seo ja Yoast Seo. Näistä molemmista on saatavilla myös maksullinen Pro/Premium-versio, mutta se ei ole tarpeen, koska The SEO Frameworkilla tarpeelliset asiat voi tehdä ilmaiseksi ja paremmin. Lisäksi käyttöliittymä on paljon selkeämpi, kuin Yoastin mainoksilla täytetty versio. The SEO Framworkilla voi optimoida myös omat sisältötyypit ja taksonomiat, kuten kategoriat ja tagiarkistot. Erityisesti WooCommercea käytettäessä tämä on hyödyllinen ominaisuus. Lisää WordPressin hakukoneoptimoinnista voit lukea esimerkiksi tästä artikkelista. Juttu on jo pari vuotta vanha ja suosittelen siinä toista lisäosaa, mutta perusperiaatteet ovat samat käytetystä lisäosasta riippumatta.

Gravity Forms

Lomakkeiden tekemiseen löytyy useita kelvollisia lisäosia. Gravity Forms ei ole kaikista kevyin, mutta ominaisuuksiltaan ylivertainen. Lisäksi valmiit integraatiot suosituimpiin markkinointijärjestelmiin säästävät reilusti työaikaa. Gravity Formsilla lomakkeiden luominen on helppoa Drag & Drop -editorilla ja se onnistuu tarvittaessa asiakkaltakin. Tämänkin lisäosan toimintaa on helppo muokata tarpeisiin sopivaksi laajan hook-valikoiman ansiosta.

WP Libre Form

Jos tarvitaan kevyttä ja kustomoitavaa lisäosaa lomakkeiden luomiseen, kannattaa katse suunnata suomalaiseen WP Libre Form -lisäosaan. Lomakkeiden luominen tapahtuu HTML-koodia käyttäen, joten tämä lisäosa ei sovellu tilanteisiin, joissa asiakkaan pitää voida muokata tai rakentaa lomakkeita. HTML-koodiin perustuvan lomakkeenmuokkausnäkymän etuna on kuitenkin se, että WP Libre Form -lisäosalla voidaan vapaasti luoda minkälaisia lomakkeita tahansa.

Google Analytics Dashboard for WP

Google Analytics Dashboard for WP eli GADWP on helppo ja toimiva tapa lisätä Google Analytics -kävijäseuranta WordPress-sivustolle. Etuna pelkän seurantakoodin lisäämiseen verrattuna on se, että kävijätilastot saadaan näkyviin suoraan WordPressin ohjausnäkymään ja kirjautuneiden käyttäjien liikenne voidaan suodattaa pois kätevästi roolien perusteella. Lisäosa tukee myös Google Tag Managerin koodia ja sitä kautta mm. AdWords-, Hotjar- yms. koodien hallinta on asiakkalle helppoa.

WooCommerce

WooCommerce on maailman suosituin verkkokauppa-alusta. Se ei kuitenkaan toimi yksinään, koska se on WordPressin lisäosa. Voit lukea enemmän WooCommercesta ja sen ominaisuuksista täältä: WooCommerce-verkkokauppa.

Bookly

Bookly on modernein ja helppokäyttöisin palveluiden varausjärjestelmä WordPressille. Lisäksi Bookly + WooCommerce -yhdistelmällä voit helposti vastaanottaa varausmaksut kaikilla WooCommerceen saatavilla maksutavoilla.

Email Address Encoder

Onko sivuillasi sähköpostiosoitteet kirjoitettu spämmin pelossa jotenkin näin: nimi(ät)yrityksesi.fi? – Ei hätää, apuun tulee Email Address Encoder-lisäosa, joka muuttaa automaattisesti sähköpostiosoitteet sellaiseen muotoon etteivät ne tartu bottien haaveihin. Ihmisille ne näkyvät kuitenkin @-merkillä varustettuna, kuten sähköpostiosoitteiden kuuluukin.

WP Pusher

WP Pusher on kätevä lisäosa, jonka Push-to-Deploy -ominaisuudella voidaan synkronoida asiakaskohtaiset lisäosat ja teemat live-sivustolle GitHubista ja Bitbucketista kun niihin on tehty päivityksiä. Synkronointi tapahtuu automaattisesti kun päivitykset työnnetään repositorioon. Homma hoituu siis nopeammin ja helpommin kuin perinteisesti FTP:llä tai SSH:lla.

BackWPup

Yksittäisten WordPress-sivustojen automaattiseen varmuuskopiointiin käytän BackWPup -lisäosan ilmaisversiota, koska sillä päivittäiset varmuuskopiot saadaan helposti Dropboxiin talteen. Dropboxin etuna on se, että varmuuskopiot sijaitsevat eri palvelimella josta ne on helppo palauttaa tarvittaessa. Omalla kohdallani varmuuskopiointilisäosa hoitaa kuitenkin vain puolet hommasta, sillä yksittäisten sivustojen varmuuskopioinnin lisäksi myös ylläpitämäni palvelimet varmuuskopioituvat viikoittain.

WP Migrate DB

Tietokannan synkronointi julkiselta sivustolta kehityssivustolle on usein tarpeellista, silloin kun julkisen sivun sisältöä tai asetuksia on päivitetty. Tietokannan voi synkronoida monella eri tavalla ja yksi helpoimmista on käyttää julkisella sivustolla WP Migrate DB -lisäosaa. Lisäosalla voi viedä tietokannan niin, että samalla korvaa live-sivuston osoitteen kehityssivun osoitteella, jolloin tätä ei tarvitse tehdä itse SQL-kyseilyinä PhpMyAdminin kautta.

WP Super Cache

WP Super Cache on Automatticin kehittämä caching- eli välimuistituslisäosa. Jos sivusto on muuten hyvin tehty, tällä lisäosalla saadaan välimuistitukseen liittyvät asiat kuntoon todella kivuttomasti. Toinen hyvä valinta on WP Rocket. Tästä postauksesta voit lukea lisää välimuistituslisäosien eroista ja siitä kumpi on omalle sivustollesi parempi valinta.

WP Optimize

Oletusastuksilla WordPress tallentaa paljon tarpeetonta tavaraa tietokantaan. Esimerkiksi vuoden vanhoja versioita sivuista kukaan tuskin tulee tarvitsemaan. WP Optimize on kätevä lisäosa, jolla voi tehdä yleisimmät siivous- ja optimointitoimenpiteet tietokantaan.

Redirection

Monesti kotisivujen uudistuksen yhteydessä on järkevää muuttaa myös osoiterakennetta. Kun osoiterakenne muuttuu erilaiseksi kuin mitä se on ollut vanhalla sivustolla, pitää aina tehdä uudelleenohjaukset, jotta ulkopuoliset linkit toimivat edelleen. Ulkopuolisia linkkejä on mm. hakukoneissa ja muilla sivustoilla. Monet sivustojen tekijät jättävät ohjaukset tekemättä ja yleensä seurauksena asiakkaan sivut lähestulkoon katoavat Googlesta. Uudelleenohjausten tekeminen on kuitenkin todella helppoa tällä lisäosalla.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kysy lisää tai pyydä tarjous!